Kojelauta |  Seuraa blogia |  Ilmoita blogista |  Lisää blogeja |  Luo blogi!
Kirjoittaja
Perheemme ruokaohjeita sekä leivonnaisia. Kotiruokaa laitan lähes päivittäin, sillä perheeseemme kuuluu minun ja mieheni lisäksi 4 iloisen vauhdikasta poikaa =) 8v, 7v, kohta 2v sekä toukokuussa -08 syntynyt vauva pitävät huolen siitä, että äidin elämä ei käy tylsäksi vaan tekemistä riittää! Perheessämme ei syödä punaista lihaa, joten valmistamani ruoat ovat pääosin broileri- ja kasvispohjaisia. Osa ruokaohjeista ja etenkin määristä saattaa tuntua isoilta, mutta olen itse kokenut helpoimmaksi laittaa ruokaa kerralla suuremman määrän, jolloin lopun voimme lasten kanssa syödä seuraavana päivänä lounaalla tai pakastaa kiireisten päivien varalle.
15.04.2008 - 13:58

Heippa!

Blogini päivitys on jäänyt viime aikoina vähän vähemmälle, koska kiireitä on riittänyt rakennuksen ja lastenhoidon kanssa. En osaa sanoa, milloin ehdin lisäillä uusia ohjeita, mutta ainakin toistaiseksi keskityn nyt muihin puuhiin  =)

Iloista ja aurinkoista kevättä!

toivottaa Riikka

08.04.2008 - 14:42

Ekulta sain tällaisen hauskan "blogipalkinnon", kiitos kovasti!!

 


Säännöt:
1.You have to nominate 5 blogs,which havent has awards before.
2.Each of the blogs must have a purpose!
3.The nominated blogs must make a link back to this page!
4.The logo from the award must be put on their blog and it must link back to this blog.

Nyt pitäisi sitten jakaa tämä palkinto eteenpäin 5:lle blogille , mutta koska en ole ehtinyt käymään muissa blogeissa useaan päivään, en tiedä yhtään ketkä tämän ovat jo saaneet?!  Palaan siis myöhemmin lisäämään nuo 5 blogia listaani. Kiitos vielä kerran, Ekku =)

03.04.2008 - 12:59

Tällaisen salaatin tein pikaisesti jääkaapista löytyneistä aineksista iltapalaksi, oli ihan hyvää ja raikasta suolaisten piirakoiden lisänä!

Salaatissa oli:

Tortellineja pinaatti-ricottatäytteellä (keitettynä, huuhdottuna ja valutettuna)

Jääsalaattia

tuorekurkkua

tomaattia

melonia

aurinkokuivattua tomaattia

 

02.04.2008 - 12:55

Jauheliharuokaa taas vaihteeksi =) Ananas antaa ihanan raikkaan maun pihveille. Minun makuuni juustoa olisi voinut laittaa enemmänkin, mutta meillä lapset eivät tykkää jos juustoa on kauhea kerros päällä.

Tein taas ihan tavallisen mureketaikinan broilerinjauhelihasta, josta paistoin pannulla suurehkoja pihvejä. Nostelin paistetut pihvit pellille leivinpaperin päälle, ja paistoin lopuksi pannussa ananasrenkaat jotka nostelin pihvien päälle. Pintaan ripottelin Cheddarjuustoraastetta (valkoista, värjäämätöntä) ja gratinoin nopeasti uunissa 225 asteessa, kunnes juusto oli sulanut. Lisänä meillä syötiin lohkoperunoita sekä tattikastiketta.

 

 

26.03.2008 - 21:28

Mureke sai tällä kertaa uuden muodon, kun paistoin sen lasisessa piirasvuoassa. Täyte sopi murekkeeseen tosi hyvin, kannattaa kokeilla jos tykkää tomaateista ja mozzarellasta! Lisäksi väliin olisi voinut laittaa tuoreita basilikanlehtiä, mutta minä silppusin ne suoraan mureketaikinaan.

Jauhelihataikinan ohje löytyy aiemmista postauksista vaikkapa täältä. Taputtele noin puolet mureketaikinasta voideltuun vuokaan, ja lado päälle täytteet. Lusikoi loppu taikina vuokaan ja painele mureke tiiviiksi. Ripottele pinnalle halutessasi hieman korppujauhoja (ja voisulaa). Paista 200 asteessa, murekkeen koosta riippuen, noin 60 minuuttia.

 

Laitoin täytteet ainoastaan murekkeen reunoille, jolloin mureke pysyy helpommin kasassa leikatessa siitä viipaleita. Tässä näkyy paremmin nuo täytteet.

 

25.03.2008 - 22:22

Meillä lapset ovat tottuneet siihen, että aina kun lähdetään pidemmälle reissuun (jo parin tunnin matkakin riittää), on oltava jotain evästä mukana. En kuitenkaan ota mukaan karkkia, limppareita tms. mikä sisältää paljon sokeria, ja lisää levottomuutta entisestään... Teen pojille omat eväsrasiat, joihin laitan kaikkea autossa helposti syötävää. Tässä eväät viime reissusta.

Näihin rasioihin pilkoin omenaa, tuorekurkkua, kalkkunanakkeja sekä punaista paprikaa. Myös pienet baby-porkkanat ovat hyviä matkaeväitä, sekä esim. lihapullat, juustokuutiot, erilaiset hedelmät jne.

 

20.03.2008 - 22:16

Tässä muutamia tämänvuotisia pääsiäisaskarteluja, joita vanhimmat pojat ovat askarrelleet koulussa ja eskarissa...

 

Näiden tipujen myötä toivotamme

ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ KAIKILLE!

 

18.03.2008 - 09:03

Olen taas innostunut tekemään itsellenikin aamupalaksi puuroa, kun pienin poikakin syö  niin ei tarvitse ihan vaan itselle keitellä... Ensimmäistä kertaa ostin Hirssihiutaleita, ja puuro oli ihanaa!!

1 l maitoa

n. 4 dl Myllyn Paras Hirssihiutaleita

(n. 1/2 tl suolaa, en kyllä laittanu)

 

Kuumenna neste kiehuvaksi, lisää hiutaleet ja keitä hiljalleen sekoittaen noin 3 minuuttia. Anna hautua kannen alla pari minuuttia. Mausta halutessasi suolalla. Tarjoa sellaisenaan tai voisilmän, tai maidon ja marjojen tai hillon kanssa.

 

17.03.2008 - 20:35
Nämä kuvat ovat sen verran vanhempia, että tarkkoja täytteitä en enää muista... Tein nämä yhtenä iltana iltapalaksi, kun miehen molemmat veljet olivat raksalla auttamassa (taustalla näkyvästä tontusta päätellen joskus joulun aikoihin=)).

Ylimmässä kuvassa oma annokseni, Kasvis-vuohenjuustopizzaa. Täytteenä ainakin sipulia, kirsikkatomaatteja, marinoituja artisokan sydämiä, oliiveja, aurinkokuivattua tomaattia sekä vuohenjuustoa. Pohjalla ei ole ollenkaan tomaattikastiketta, vaan se on voideltu vihreällä pestokastikkeella...

...keskellä lasten broileripizza (broilerisuikaleita, maissia ja ananasta)...

...alimmaisena aikuisten broileripizzaa (täyte aikalailla sama kuin aiemmissa ohjeissa).

Pizzapohjan ohje löytyy aiemmista postauksista.

 

Tässä kasvispizza ennen paistoa, tulipas runsaat täytteet =)

 

16.03.2008 - 22:15
Tein jokin aika sitten rakennukselle kahvileiväksi omena- ja karpalopiirakkaa (luulin ottavani pakkasesta puolukoita, mutta ne osoittautuivatkin karpaloiksi=)). Tämä marjapiirakka oli uunissa alatasolla kun paistoin molemmat yhtäaikaa, ja pohja kohosi peittäen koko murupinnan sekä marjat =( Omenapiirakasta tuli kauniimpi, mutta se jäi tietenkin kuvaamatta. Piirakka mehevöityy säilytettäessä jääkaapissa, tai pakastettaessa, joten tämä on parempaa vasta seuraavana päivänä. Pohja on aika makea, joten tämä ohje sopii hyvin kaikille happamille marjoille, kuten puolukka, mustikka, viinimarjat, omenat... Ohje on sama kuin aiemmassa Raparperi-rahkapiirakassa.

Tästä annoksesta tulee pellillinen piirakkaa.

Taikina:

8 dl vehnäjauhoja

4 dl sokeria

2 tl leivinjauhetta

2 rkl vaniljasokeria

1-2 rkl soodaa

250 g voisulaa

Sekoita ensin kuivat aineet keskenään. Lisää voisula ja sekoita murumaiseksi. Jaa taikina kahteen osaan.

1. osa: Lisää 1 muna ja 2 dl piimää. Levitä pellille pohjaksi.

2. osa: Ripottele viimeisenä piirakan päälle murupinnaksi

Rahkatäyte:

2 prk Valion vaniljalla maustettua rahkaa (omenapiirakkaan laitoin Omena-kanelirahkaa)

1 muna

Päälle: omenakuutioita tai marjoja

Levitä rahkatäyte ohueksi kerrokseksi pohjataikinan päälle. Ripottele pinnalle marjat tai omenat ja päällimmäiseksi muruseos. Paista piirakkaa 175 asteessa noin 30-35 minuuttia. Anna jäähtyä ja tarjoile vaniljakastikkeen tai jäätelön kanssa.

 

Tässä piirakat ennen muruseoksen levittämistä...

 

16.03.2008 - 22:05

Pienimmällä pojalla oli ystävänpäivänä hoidossa nyyttikestit, ja nämä muffinssit matkasivat sinne. Pari jätin kotiin vanhemmille pojille maistiaisiksi, itse en näitä maistanut ollenkaan. Upposivat kyllä ainakin isommille sellaista vauhtia, että ihan hyviä taisivat olla =)

 

150 g margariinia

1,5 dl sokeria

2 munaa

3,5 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

1,5 dl maitoa

1 pss Marianne-rouhetta

Kuorrutukseen:

100 g suklaata

nonparelleja tms.

 

Vaahdota margariini ja sokeri. Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten. Yhdistä kuivat aineet ja lisää taikinaan maidon kanssa. Sekoita taikina tasaiseksi ja nostele taikina lusikalla muffinssivuokiin. Paista 200 asteessa noin 15 min. Anna jäähtyä hetki. Koristele muffinssit sulatetulla suklaalla ja nonparelleilla.

 

15.03.2008 - 21:40

Tällaiset iltapala-annokset pojat söivät yhtenä iltana, vanhin tosin ilman kananmunaa. Hyvin tuntui maistuvan, ja masut täyttyvän =)

Leivällä margariinia, kalkkunaleikettä ja keitettyä kananmunaa. Lisänä juustoleipää, paprikaa ja tuorekurkkua.

 

14.03.2008 - 20:36

Tekaisin sitten kerralla vähän enemmän pizzaa, että riittää myös vähän pakkaseen ja miehelle evääksi raksalle. Omatekoinen pizza voittaa kyllä Kotipizzat ja muut pizzeriat ylivoimaisesti!!

Ylimmäinen pizza on tonnikalatäytteellä...

 

...keskellä broileripizzaa...

... ja alimmaisena kasvis-juustopizza.

 

Pizzapohja (riittää kahteen pellilliseen):

4 dl kädenlämpöistä vettä

1 pala hiivaa

1/2 dl oliiviöljyä

1 tl suolaa

vehnäjauhoja tarpeen mukaan

 

Laita vesi, hiiva, öljy ja suola kulhoon. Sekoita kunnes hiiva liukenee. Lisää jauhoja samalla reippaasti sekoittaen. Vaivaa taikinaa kunnes se irtoaa kulhon reunoista. Taikina saa jäädä melko pehmeäksi. Kohota taikina liinan alla ja valmistele sillä välin täytteet.

 

Tonnikalatäyte:

Raguletto perinteinen tomaatti -pastakastiketta, tonnikalaa (1 prk vedessä ja 1 prk italialaisessa kastikkeessa), tomaattia, oliivia ja pizzajuustoraastetta. Toiseen päähän jätin osan lapsille, johon laitoin vain tomaattikastiketta, tonnikalaa, maissia sekä juustoraastetta.

Broileritäyte:

Raguletto tomaattikastiketta, ruskistettuja broilerin fileesuikaleita (hunajamarinoituja), maissia, ananasta sekä toisessa päässä tomaattia ja sipulia. Päällä pizzajuustoraastetta.

Kasvis-juustotäyte:

Puolikkaalla pellillisellä on vihreää pestoa, tuoretta- ja aurinkokuivattua tomaattia, sipulia, marinoituja artisokansydämiä sekä oliiveja. Toisella puolikkaalla punaista pestoa, tuoretta- ja aurinkokuivattua tomaattia, sipulia, fetajuustoa sekä mustia oliiveja. Pinnalle ripottelin vähän kevyttä (17%) pizzajuustoraastetta.

 

Jaa kohonnut taikina kahteen osaan (tein puolitoistakertaisen taikinan, joten minulla tuli kolme pellillistä). Kaulitse pohjat suoraan leivinpaperin päälle ohueksi levyksi. Vedä leivinpaperi pellille ja levitä siihen tomaattikastike sekä täyttet. Ripottele lopuksi pinnalle juustoraastetta. Paista pizzat aina KUUMASSA (250 asteisessa) uunissa. Rapeimman pohjan saa, jos kuumentaa pellin ensin uunissa, ja vetää täytetyn pizzan kuumalle pellille. Pizzoja ei tarvitse kohottaa ennen paistoa, vaan nopeasti kaulita, täyttää ja paistaa =)

 

Tässä näkyy täytteet paremmin, järjestys sama kuin ylhäällä. Olenpas kerrankin ollut ahkera kuvaaja =)

 

14.03.2008 - 19:18

Olipas jäänyt kokonaan laittamatta kuva näistä tämänvuotisista tortuista. Vaikka ohje on jo viime vuotisten kohdalla, laitan nyt tämänkin kun tein erilaisiin vuokiin. Näin näistä tulikin paljon ihanampia =) En jaksanut pursotella rinkuloita, joten kuorrutusta on vaan tuossa päällä sikin sokin...

Ohje torttuihin löytyy täältä. Tällä kertaa laitoin Marie-keksien tilalle piparkakkuja, siksi nämä ovat hieman tummempia. Vasemman puoleiset tortut on paistettu silikonisessa muffinssivuoassa, johon laitoin paperivuoat. Oikeanpuoleiset (ja alhaalla olevat) sydän-tortut on paistettu silikonisella sydän-leivosvuokalla.

 

 

13.03.2008 - 20:31
Tässä toinen kokeilu KauraKuitusesta, jota käytin myös aamupalaherkkuuni. Sämpylät kohosivat tosi hyvin, ja olivat mielestäni tosi maukkaita! Kaurarouhe antaa taikinaan kivan, tummemman värin.

 

Alla ohje, josta tulee noin pellillinen sämpylöitä. Minä tein tuplana ja laitoin osan pakkaseen.

5 dl maitoa

1 pala hiivaa

1/2 tl suolaa (kaurarouhe sisältää suolaa, joten enempää ei tarvitse)

1 rkl siirappia tai sokeria

2 dl KauraKuitunen kaurarouhetta

noin 8 dl vehnä- tai sämpyläjauhoja

50 g voita sulatettuna tai 1/2 dl öljyä

Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää suola, sokeri ja kaurarouhe. Alusta jauhot vähän kerrallaan taikinan joukkoon, lisää lopuksi voi ja vaivaa tasaiseksi. Anna kohota liinan alla noin 20-30min. Vaivaa taikinasta ilmakuplat pois ja pyörittele taikasta sämpylöitä. Voitele kohonneet sämpylät kananmunalla ja  paista 225 asteessa kullanruskeiksi, eli noin 10 minuuttia.

Ylempiin sämpylöihin tein voitelun jälkeen viillot terävällä veitsellä, ja alemmat sämpylät on vaan leikattu viipaleiksi, eikä niitä ole pyöritelty eikä voideltu.

 

13.03.2008 - 08:55

Lomalta on palattu, ja tuo huima 300 000:n kävijän määrä on ylittynyt sillä aikaa reippaasti! Siitä iso kiitos teille kaikille, jotka jaksatte käydä kommentoimassa ja muuten vaan vierailemassa sivuillani!!

Kun tämän blogin aikoinaan aloitin, ajattelin laittaa omat reseptini ja kokkaukseni lähinnä itselleni muistiin, jotta tarpeen tullen ohjeet on helpommin löydettävissä kuin erilaisilla paperilappusilla laatikon pohjalla... Ruokablogeja on tullut viime vuoden aikana monin kertaisesti lisää alkuun verrattuna, ja on ollut ihana huomata, miten paljon itsekin on saanut niistä uusia ideoita kokeiltavaksi. Se on innostanut minuakin jatkamaan blogini pitoa, vaikka taukoa onkin välillä ollut kiireistä johtuen. Silti olette jaksaneet uskollisesti täällä vierailla, ja kiitokseksi siitä, kuten jo aiemmin lupailin, laitan pienen arvonnan.

Eli, kysymys kuuluu:

Mikä on mielestäsi paras keväinen tai pääsiäiseen liittyvä ruoka tai leivonnainen? Ohjeenkin saa mielellään kirjoittaa, mutta ei toki pakko =)

Vastausaikaa on keskiviikko-iltaan saakka. Palkinnosta tietoa myöhemmin, kunhan ehdin kaupungille =)

 

Edit. 13.3.2008

Arvonta suoritettu tänäan aamuvarhaisella, ja voittajaksi nousi... KRISSE!!

Onnittelut Krisselle, ja kiitos kaikille, jotka arvontaan osallistuitte. Persikka-rahkapiirakka sekä rahkapullat näyttää olevan monen suosikki =)

Krisse, laittaisitko osoitteesi sähköpostiini riikka @ dnainternet.net (poista tyhjät välit osoitteesta) niin laitan paketin tulemaan!

 

12.03.2008 - 21:00

Ensimmäistä kertaa ostin ja maistoin viinisuolaheinää. Antoi kivan maun ainakin tähän Couscous-salaattiin, ostan varmasti toistekin ja testaan muihinkin ruokiin =)

3 dl täysjyvä-Couscousia (valmista pakkauksen ohjeen mukaan)

2 rkl sitruunalla maustettua vaaleaa Balsamiviinietikkaa

3 kpl hunajamarinoituja broilerin rintafileitä

1 ruukku viinisuolaheinää

miniluumutomaatteja

tuorekurkkua

herneitä

maissia

aurinkokuivattuja tomaatteja

viinirypäleitä

 

Laita broilerinfileet paistopussiin ja kypsennä uunissa 200 asteessa noin 40 minuuttia. Valmista sillä aikaa Couscous pakkauksen ohjeen mukaan. Mausta kypsä Couscous balsamicolla. Jätä broilerit ja Couscous jäähtymään ja pilko sillä aikaa muut ainekset. Kuutioi jäähtynyt broileri ja sekoita kaikki ainekset keskenään salaatiksi. Tarjoa esim. patongin kanssa.

 

 

12.03.2008 - 20:51

Ostin kaupasta jokin aika sitten paketin Hirvelän KauraKuitunen- nimistä kypsää kaurarouhetta. Paketissa kerrotaan, että se sisältää on 69% ravintokuitua, joista osa on betaglukaania. Betaglukaani auttaa alentamaan haitallisen kolesterolin määrää, ja kuitu pitää tietenkin pitkään kylläisenä. Puolesta desistä Kaurakuitusta saa 58% päivittäisestä kuidun tarpeesta! Ainoana miinuspuolena huomasin, että kaurarouhe sisältää jonkin verran suolaa.

Tähän annokseeni laitoin vihreitä ja tummia viinirypäleitä sekä ananaspaloja, päälle rasvatonta jugurttia sekä ruokalusikallisen KauraKuitusta. Nam! Ja totta oli, että piti nälän pitkään poissa!

 

11.03.2008 - 14:29

Tähänkin ruokaan vinkkiä on katsottu Kettuterroristeiltä. Pelkäsin ensin, maistuuko valkosipuli muusissa liian kitkerältä lasten makuun, mutta kun sipulit laittaa kiehumaan perunoiden kanssa yhtäaikaa, niiden maku pehmenee ihanan miedoksi. Tätä teen varmasti useamminkin!

Tarkempaa ohjetta tähän tuskin tarvitsee, laitoin muusiin 2 kg perunoita ja 5 isoa valkosipulinkynttä. Kun perunat olivat kypsiä, kaadoin keitinveden kulhoon ja laitoin kuumaan liemeen sulamaan puolikkaan pussin pakastepinaattia. Sosetin perunat ja valkosipulinkynnet, ja lisäsin pikkuhiljaa keitinlientä ja maitoa, kunnes muusi oli sopivan paksua. Maustoin muusin vielä suolalla ja nokareella Oivariinia.

 

11.03.2008 - 14:20

Vaihtelua uunikalaan... Hyvin maistui koko perheelle, kun vanhimmalta pojalta kaavittiin sipulirenkaat pois =)

Kirjolohifilee

Reilusti Santa Marian Seafood&fish ja Limepepper -mausteita myllystä (mausteet sisältävät suolaa, joten sitä ei tarvitse erikseen lisätä)

1 pss purjosipulirenkaita (pakaste)

1 prk ranskankermaa

1 prk kevyttä ruokakermaa (7%)

1 rkl Dijon-sinappia

 

Huuhdo ja kuivaa lohifile. Laita se vuokaan nahkapuoli alaspäin ja mausta hyvin. Jos on aikaa, voi lohen antaa maustua hetken jääkaapissa. Sekoita ranskankerma, ruokakerma ja sinappi keskenään tasaiseksi kastikkeeksi. Levitä purjosipulit lohen päälle ja reunoille, ja kaada kastike päälle. Paista kalaa 200 asteessa noin 40 minuuttia (riippuen fileen paksuudesta). Tarjoa esim. Pinaatti-perunamuusin kanssa.

 

 

Kävijälaskuri

Kävijälaskuri

Muita ruoka- ja leivontablogeja

Aatun apajilla

 

Cebicin keittiössä                                                                                       

Chocolate por favor                                                                                   

Chocomum

 

Ei makeaa mahan täydeltä                                                                                  

Ekun keittiö

 

Hannan keittiössä                                                           

Hedelmäpommi                                                                                           

Herkkupuoti                                                                                            

Herkkusuu

 

Jennan lempparit                                                                                      

Juhlattaren kakkublogi                                                                                  

Julien ruokaohjeita                                                                                      

Justiinan kokkailut

 

Katariinan keittiössä                                                                                 

Katastrofi keittiössä                                                                                 

Kaurislapsen kakkuja                                                                              

Keittokomerossa                                                                              

Kettuterroristit                                                                                              

Kirsin keittiössä                                                                                             

Kliivian keittiö                                                                                           

Kotiäidin 3K                                                                                                 

Krissen keittiössä                                                                                           

Kropsua eväänä                                                                                                                   

Kulinaristi                                                                                                                        

Kurkistus keittiööni

 

Makunautintoja Mimmin keittiöstä                                                                                   

Marian maistuvat                                                                                         

Meidän keittokirja                                                                                                                  

Merjan leivonta- ja askartelusivut                                                                                          

Mian kokkailut                                                                                                                     

Mymmelin kyökissä

 

Opintoretki elämään

 

Pakkopulla                                                                                                     

PiaMel                                                                                                              

Pieni kakkupuoti                                                                                                                

Pikkumyyn keittiössä                                                                                      

Pullahiiren leivontanurkka

 

Raparperitaivas                                                                                                    

Rouva Täytekakku

 

Sekasoppa                                                                                           

Sitruunamarenki                                                                                        

Sokeriherkku                                                                                                             

Suolaa&Pippuria

 

Taikinaterapiaa...                                                                                       

Tiitiäisen blogi

 

Vilijaanan ruoka- ja leivontaohjeita

 

Älä tule paha kakku

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Sivupohja
Ystävyydenosoituksia yms. hauskaa

Kiitos Julie ja Ekku!

 

Tästä kiitokset Ekulle =)

 

Kiitos Ekulle jälleen kerran =)

 

Tästä kesäisestä merkistä kiitokset Open Cafelle!